Asiakastarina: As Oy Pirkkalan Rinnekoti, Pirkkala

merja s

Pirkkalassa sijaitsevan kaksikerroksisen, kahdeksan osakkeen rivitaloasunnon muodostama taloyhtiö As Oy Pirkkalan Rinnekoti suunnitteli julkisivunsa lisälämmöneristyksen ja puuverhoilun uudistamista. Aika oli alkanut näkyä vuonna 1974 valmistuneen rakennuksen puuosissa, ja ne kaipasivat kipeästi päivitystä.

Taloyhtiö suunnitteli aluksi vain rakennuksen alempien kerrosten muutosta, ja tarjouksia pyydettiinkin ensin ainoastaan puuverhoilusta. Lopulta päädyttiin tekemään koko kokonaisuus: sekä ylä- että alaosa. Vinyylitalon ammattilaisten kanssa myös alkuperäinen ajatus puumateriaalista vaihtui vinyyliin. Samalla huomattiin, että myös takapihan aidat saadaan samalta toimijalta – nekin vinyylistä. Tämä ratkaisi sen, että kokonaisuus päätettiin tilata Vinyylitalolta.

Vinyylitalo löytyi tarjousvaiheessa Urakkamaailma.fi-sivuston kautta. ”Vinyylitalo oli ensimmäisiä yrityksiä, jotka meihin olivat yhteydessä. Myyntipäällikkö Jukka Toivola vakuutti meidät pohjalaisella luonteellaan ja varmalla otteellaan. Mitään ei yritetty pakkomyydä, vaan kaikki haluttiin aidosti ratkaista meidän hyväksi yhdessä keskustellen, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Merja Salminen.

”Vinyyli materiaalina arvelutti meitä ensin, mutta lopulta sen kestävyys, paloturvallisuus, ekologisuus ja vaivattomuus vakuuttivat meidät. Vinyylituotteilla on pitkä takuuaika: aitamateriaaleilla 25 vuotta ja julkisivutuotteilla jopa 50 vuotta. Valitsemalla vinyylituotteet taloyhtiö varmisti huoltovapauden pitkälle tulevaisuuteen”, kehuu Salminen.

pirkkala 0 ennen pirkkala taloyhtio saneeraus

1970-luvun talo kertaheitolla nykyaikaan

Urakan alkaessa kaikki materiaali: puuverhous, tuulensuojalevyt ja villat poistettiin sisäseiniin asti. Samalla huomattiin, että villoja ei ollut seinissä tasaisesti, vaan eristeissä oli suuria, jopa nyrkinmentäviä aukkoja. Tuulensuojalevytkään eivät olleet yhtenäisiä, eikä saumoja oltu tiivistetty lainkaan. Ei ollut siis ihme, että asunnoissa oli ollut pakkasella kylmä. Samalla, kun ulkopinnat vaihtuivat kestävään vinyyliverhoukseen, seiniin tehtiin Vinyylitalon toimesta lisälämmöneritys ja puutteet korjattiin. Urakan aikana taloyhtiössä havaittiin myös muutama ”kastepisteen” aiheuttama vaurio, jotka saatiin korjattua samalla kuntoon taloyhtiön toimesta.

”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Huomasimme heti vaikutuksen sisäilman laadussa, ja samalla myös äänieristys parani. Nyt asunnoissa ei ole enää vedon tuntua lattianrajassa, vaan sisätilat ovat mukavan lämpimät. Myös koko yleisilme muuttui vaaleaksi ja raikkaaksi; -70-luvun rakennus pesi kertaheitolla itsensä 2010-luvulle”, Salminen sanoo.

Myös taloyhtiön rapistuneet aidat purettiin urakan yhteydessä ja vaihdettiin vinyyliin. Pääurakan sivussa Vinyylitalon urakoitsija auttoi kaatamaan uusien aitojen tieltä puut, kaivamaan kannot ja poistamaan vanhat aitojen betoniperustukset. Viikonlopun aikana taloyhtiön osakkaat asensivat uusien aitojen alle kaivettuun ojaan maanpeittokankaan ja kivet. Näin lopputuloksesta saatiin viimeistelty. Vinyylitalon urakoitsija pystytti tämän jälkeen uudet vinyyliaidat.

”Puheyhteys oli koko ajan auki Vinyylitalon Jukkaan, urakoitsija Tommi Helanderiin sekä suunnittelija Taloplanetin Marko Kiilliin. Tommi ja Jukka saavat kiitos myös saumattomasta yhteistyöstä taloyhtiön osakkaiden ja hallituksen suuntaan. Tätä arvostimme erityisesti, hyvin hoidetun työn lisäksi”, Salminen kertoo.

Kustannustehokas ja kestävä vaihtoehto taloyhtiöille

Salminen suosittelee vinyyliverhousta myös muille taloyhtiöille: ”Taloyhtiöissä on tärkeää katsoa aina pidemmällä tähtäimellä asioita. Etenkin pienenä taloyhtiönä (8 osaketta) lähes kaikki huoltotyötkin tehdään talkoilla. Kaikin puolin tämä oli meille vaivaton vaihtoehto. Lisäksi se tuli edullisemmaksi, kuin puuosien maalaaminen muutaman vuoden välein, korjaaminen tai vaihtaminen osittain tai kokonaan. Ja mikä tärkeintä, Vinyylitalolta saimme koko kokonaisuuden kerralla. Se säästi meiltä paljon aikaa ja rahaa. Jos olisimme vain maalanneet vanhat puuosat, emme olisi saanut lisälämmöneristystä, ja koko projekti olisi jäänyt puolitiehen. Ensi keväänä maalaamme loput betoniosat rakennuksesta, ja keskitymme nauttimaan työn tuloksista”, summaa Salminen.